Unessani kuolleiden paraati. Aamu. Äiti nostaa elotonta mummoa käsivarsilleen, jo itkua tuhertaen. Mummo on kevyt ja hidas kuin muumio: raottaa  kohmeisesti silmiään. Sanoo:"Eiköhän sitä ikuisuutta tullut maistettua tarpeeksi." Edesmenneen mummoni pilke silmäkulmassa.

Kuollut mies kiusoittelee.Tätä miestä harvat näkee, ja nyt se on valinnut minut. Pirulainen. Yrittää manipuloida mieltäni.Vainoaa ja viettelee. Pelkään tulevani hulluksi.

Herään ja ahdistaa. Kello on neljä. Kuolema on käynyt muistuttamassa itsestään. Tuntuu kuin kuolleet olisivat puhuneet minulle unieni kautta. Ei se ole liian pelottavaa, mutta en halua palata heidän pariinsa.

Näin on käynyt ennenkin, nämä suoturpeen tuoksuiset lähettiläät. Raskas tunne päässä, päätä särkee jälkeenpäin, syvälle syvälle vetävät. Magneettisesti maan alle.

                          

Viikonloppuna oli enoni hautajaiset Sonkajärvellä. Eno eli elämänsä loppupuolen erakkona lapsuutensa mökissä, mummon mökissämme. Metsästi ja kasvatti suomenajokoiria. Lapsena tarinoi keksimiään juttuja ja piirteli. Vuodet tekivät miehestä hiljaisemman, sisäänpäinkääntyneen, rankka elämä.

Samalla näin kaikkia mahdollisia äidin puolen sukulaisia. Tähän savolaiseen sakkiin tunnen kuuluvani. Huumori on rehevää, ihmiset lämpöisiä kuin uunituore rieska, suvaitsevaisia persoonia.

My aunts, my mother in the middle, Sami peers.In Sonkajärvi(middle parts of Finland) on my ungle Jussi´s funeral day.