Mummoni hautajaisten yhteydessä, pari viikkoa sitten, ajauduin pohtimaan hautajaiskäytäntöjä. Mummoni hautajaiset toteutettiin ev lut-kirkossa, heidän kaavojensa mukaan. Pappi ei ollut tuntenut mummoani, hänen puheensa kuullostivat korviini aivan tuskallisen ontoilta, lähinnä pappi halusi tähdentää, että Jeesus pelastaa. Koskettavinta toimituksessa olivat:
-kaunis urkumusiikki
-arkun sattaminen
-kun sai laskea hiekkakourallisen hautaan, arkun päälle.
- se kun lähiomaiset, arkun kantajat, peittivät arkun hiekalla.
-kukkien laskeminen haudalle.
Kirkkoon kuulumattomien/muiden uskontojen edustajien hautajaisissa en ole käynytkään.
Ryhdyin miettimään, mitä omilta hautajaisiltani haluan? Tämä viimeistään vahvistaa, etten ole mikään ateisti. Mutta koska en varsinaisesti kuulu mihinkään uskonryhmään, rituaalit ovat hautajaisten osalta hämärän peitossa.
Hautajaisissa pitäisi mielestäni edelleen olla itkijämummoja, että kaikenlainen itku ja parku, kyynelten ja rään vuodattaminen tulisi yhdellä kertaa sallituksi, ja helpoksi. Inhottaa, kun suomalaisissa hautajaisissa ihmiset(minä mukaan lukien) nyyhkivät niin salaa: sureminenhan on olennainen osa hautajaisia, ei sen pitäisi olla mikään häpeä!
Lisäksi hautajaisten pitäisi kunnioittaa vainajan muistoa. Esim. muistelut ovat yleensä kiven alla, vaikka se olisi juuri tärkeää hautajaisissa: vaihtaa kokemuksia ja muistella hyviä hetkiä. Suomalaiset kun olemme ujoa ja pidättyväistä kansaa, niin pieni ryyppy tai pari ei olisi pahitteeksi muistotilaisuudessa. Maljan voisi nostaa myös vainajan muistolle. Ellei vainaja ollut absolutisti elinaikanaan.
Aitoutta, tunteiden näyttämistä ja vainajan muistelua siis olisin enemmän kaivannut hautajaisiin.
Lisäksi minulla on tunne, että ruumiinvalvojaiset olisivat tärkeä osa vainajan saattelua henkimaailmaan. Niitähän ei varmaan Suomessa enää harrasteta. Uskon, että juuri kuoleman jälkeen henki vielä liikkuu maallisen ruumiin lähistöllä, niin siihen hetkeen rituaalia kaivattaisiin.
Itse hautajaiset sitten ovat enemmän omaisia varten.
Kommentit